2018

Kesästä nauttien, syksyä odotellessa

Kilven Kuoro on siirtynyt kesälomalle.  Kesän lepäilemme ja palaamme taas laulun pariin elokuussa virkistyneinä ja kirkasäänisinä.

 

 

Vaikka nautimmekin tietenkin kesästä, odotamme syksyä innolla, sillä lokakuussa juhlimme 105-vuotista taivaltamme Matkalla-juhlakonsertissa.  Konsertissa pääsemme kantaesittämään järjestämämme sävellyskilpailun parhaimmistoa. Voit lukea täältä tarkemmin kilpailun tuloksista.

On kerrassaan upeaa päästä jälleen laulamaan uutta musiikkia – kantaesityksissä on aina ihan oma tunnelmansa. Juhlakonsertissa on toki luvassa muutakin mielenkiintoista ohjelmistoa matkan varrelta.

 

 

 

 

2018

Pääsiäisen passiodraama työn alla

Samaan aikaan toisaalla – Passiodraama kahdelle kuorolle

Samaan aikaan toisaalla on kahden kuoron ja sooloäänten voimin toteutettava säestyksetön passiokertomus.

Konsertti on osa johtajamme Hanna Remeksen jatkotutkintoa Sibelius-Akatemiaan. 

Lue lisää mielenkiintoisen projektimme taustoista ja tekijöistä tästä: Sulasol-lehden artikkeli SAT-projektista

Kallion kirkko
ti 27.3.18 klo 19
Vapaa pääsy

2017

Nettisivumme ovat uudistuneet!

Kilven Kuoron nettisivut ovat uudistuneet. Löydät uusilta sivuiltamme paljon uutta materiaalia: esittelyjä, kuvia ja videoita. Uutuutena verkkosivuillamme on myös yhteydenottolomake.

Tervetuloa selaamaan!

2017

Kilven Kuoron sävellyskilpailun tulokset selvillä!

Kilven Kuoro julisti vuonna 2018 vietettävän 105-vuotisjuhlansa kunniaksi suomalaisen nykyrunouden sävellyskilpailun. Kilpailun osallistumisaika oli 20.4.–15.10.2016, ja määräaikaan mennessä kilpailuun tuli yhteensä 19 teosta.

Kilpailun tuomaristo on tehnyt ratkaisunsa, ja palkituille säveltäjille on ilmoitettu huomiosta.

Tulokset

1. sija, palkinto 2000 euroa

Mikko Nisula (nimimerkki ”Haamukirjoittaja”)

teoksella Maisema

runo: Heidi Liehu, kokoelmasta Surusta vesilintu nousee siivilleen, 2009

 

2. jaettu sija, palkinto 500 euroa

Olli Moilanen (nimimerkki ”1abc”)

teoksella Y

runo: Harry Salmenniemi, kokoelmasta Runojä, 2011

Erkki Nurminen (nimimerkki ”Vihainen lintu”)

teoksella Nyt se muuttuu – sarja Pentti Saaritsan runoja sekakuorolle

1.Levoton vesi, 2. Kirjat, 3. Nyt pilvenraon päivänläikkä

runot: Pentti Saaritsa, kokoelmista Tatuointeja ja lävistyksiä, 2009, ja Valkoiseksi maalattu musta laatikko, 2006

 

Kunniamaininta

Ahti Paunu (nimimerkki ”Raija Vuosaariaho”)

teoksella Pyyntö

runo: Edith Södermalm (Antti Holma), kokoelmasta Kauheimmat runot, 2015

Petteri Nieminen ja Jussi Mattila (nimimerkki ”Emil Hurskainen”)

teoksella Runo kanttorista

runo: Sirsi Sunnas (Antti Holma), kokoelmasta Kauheimmat runot, 2015

 

Kilpailun tuomaristossa toimivat:

Hanna Remes, Kilven Kuoron taiteellinen johtaja, tuomariston puheenjohtaja

Jaakko Mäntyjärvi, säveltäjä

Reijo Kekkonen, Sulasolin kustannusjohtaja

Laura Osala, Kilven Kuoroyhdistys ry.:n puheenjohtaja

 

Kilven Kuoro kantaesittää tuomariston valitsemat kilpailuteosten parhaat juhlavuoden konsertissaan 6.10.2018 Astoria-salissa.

 

Kilpailun järjestäjä: Kilven Kuoroyhdistys ry.

www.kilvenkuoro.fi

www.facebook.com/KilvenKuoro

www.twitter.com/KilvenKuoro

Viimeksi päivitetty (03.04.2017 09:32)