Kuoron historia 

Vuonna 1885 tunnettu taiteen ystävä Aurora Karamzin lahjoitti Raittiusyhdistys Kilpi ry:n laulu- ja soittokunnalle huomattavan rahasumman (300 mk). Tästä voikin Kilven Kuoro laskea syntynsä. Tuolloin n. 30 laulajan kuoro lauloi lähinnä omaksi ilokseen aina vuoteen 1913. Silloin johtajaksi tuli Wilho Siukonen, joka muodosti Kilven Kuorosta konserttikuoron, jolla oli säännölliset harjoitukset ja josta alettiin pitää jäsenluetteloa. Tätä vuotta 1913 pidetään kuoron varsinaisena perustamisvuotena. Ensimmäinen konsertti oli 6.12.1914.

Kilven Kuoro esiintyi 3.1.1924 sotilasradiossa. Se oli aikansa merkkitapaus, sillä se oli ensimmäinen kuorolauluesitys Suomessa, jota kuultiin radion välityksellä ja siitä kirjoitettiin päivälehdessä: “Laulu oli selvää, voimakasta ja kuului kauniilta ja hyvin ainakin Kemiin asti.”

Vuonna 1929 kuoro levytti ensimmäisen kerran. Sodat keskeyttivät kuoron toiminnan mutta sotien jälkeen toiminta jälleen elpyi. Vuonna 1952 Kilven Kuoro hajosi ja osa kuoron jäsenistä perusti Helsingin Laulun. Molemmat kuorot ovat toimineet erillään, kunnes kesällä 2002 matkustimme yhdessä Haminan Laulu- ja Soittojuhlille Haminaan. Siellä esitimme yhdessä Mendelssohnin kaksoiskuoroteoksen.

Kilven Kuoron toimintaan ovat olennaisena osana kuuluneet konserttien lisäksi ulkomaanmatkat. Ensimmäinen matka tehtiin vuonna 1926 Tallinnaan. Sen jälkeen matkoja on tehty ympäri Eurooppaa. Esiintymiskiertueita on tehty Unkariin 1990, Englantiin 1994 ja Ruotsiin 1996. Ruotsin kiertue oli merkittävä, koska kantaesitimme siellä Hans-Erik Dahlgrenin Kilven Kuorolle säveltämiä teoksia. Kansainvälisen yhteistyön puitteissa meillä on ollut vieraana unkarilainen ja englantilainen kuoro.

Merkittävämpiä ovat olleet kilpailumatkat. Walesin kansainvälisessä kuorokilpailussa Llangollenissa ylsimme kuudennelle sijalle vuonna 1966 ja voittoon kansanlaulusarjassa vuonna 1987. Kotimaassa kuoromme on kilpaillut Tampereen sävelessä, josta saatiin yksi hopealeima vuonna 1991, kolme hopealeimaa vuonna 1993 ja kaksi hopealeimaa vuonna 1999. 95-vuotisjuhlavuotenaan 2008 Kilven Kuoro teki kilpailumatkan Kreikan Prevezaan. Kuoro saavutti tässä kansainvälisessä sakraalimusiikin kilpailussa hopeamitalin.

Kilven Kuoron kunniajäseniä ovat olleet mm. sen ensimmäinen hovikapellimestari Armas Järnefelt, säveltäjä Ilmari Krohn, säveltäjä Väinö Pesola sekä luonnollisesti perustajajohtaja Wilho Siukonen.

Kirjeenvaihtoa vuosien takaa:

"Kilven Kuorolle.
Syvimmästä sydämestäni pyydän saada kiittää komeasta kukkaislaitteesta symfoniakonsertissa ja vielä sitäkin enemmän kantaatin esityksestä. Kuoronne ja johtajanne korkea taiteellinen taso takaa aina ensiluokkaisen suorituksen, vaan Teidän laulustanne huokui tällä kertaa enemmänkin: rakkautta tehtäväänne. Siitä minä on Teille ikuisesti kiitollinen.
-Teidän ystävänne Armas Järnefelt, Tukholmassa 28.12.1936"

* * *

"Olen aina suurella mielenkiinnolla ja mielihyvin kuunnellut Kilven Kuoron erinomaisia esityksiä."

-Jean Sibelius
(lausunto Kilven Kuoron juhla-albumiin 1930-luvulla)

* * *

Viimeksi päivitetty (11.03.2010 14:42)